Tämä blogin kirjoitus alkaa tuntua työläältä,
kun on näitä teknisiä ongelmia edelleen.
Otin matkaan Eemelin
vanhan kannettavan
yhtä valokuvaprojektia varten
ja ajattelin,
että samalla laitteella
on helpompi muutenkin kirjoitella.
Ongelmana on kuvien siirtäminen
puhelimesta tähän kannettavaan.
USB-piuhalla kun puhelimen liittää,
niin kannettava ei sano mitään,
eikä löydy laitehallinnasta edes huutomerkkejä.
Bluetoothilla en saa siirtoa toimimaan,
ilmeisesti Eemelin tilillä on joku
personoitu laite valinta 🤔.
Lähijakaminenkaan ei toimi!
Mutta onneksi saan
puhelimesta kuvat
ladattua koneelle kierrättämällä
Googlen Kuvien kautta,
mutta on se ärsyttävän vaivalloista😆.
(Ei uskoisi, että olen IT-alalla!)
Ehkä joku noista ongelmista ratkeaisi,
jos kirjautuisin tähän kannettavaan
omalla Google-tilillä,
mutta sitten pitäisi tietää pojan
Google-tilin salasana,
ja sehän vaatii
tietysti vahvistus koodeja ym,
jotka menisi sitten Eemelin puhelimeen.
Hirvee homma!
-----------------------------------------------
Enivei...Ruotsin jätin eilen taakseni.
En nähnyt Wallanderia, en Beckiä enkä Gunvaldia,
mutta sillat näin,
kun hurautin Tanskan läpi
tänne pohjois-Saksaan.
Keli oli koko eilisen
päivän sateinen ja harmaa.
Ensimmäinen silta oli kallein
ja kuvatkin näin surkeita.
Tämä tunneli taisi mennä meren alta.
Toinen silta oli puolet halvempi ja lyhyempi.
Kolmas silta oli ilmainen ja lyhyt.
Tuo ukkeli ilmeisesti poisti sammalta
tien reunoista polttamalla.
Näytti näppärältä,
mutta toivotaan että se ruokasooda tepsii
alatalon katon sammaleisiin.
Pitkän matkan ajaminen ei taida enää sopia mulle,
koska aina välillä selkää alkaa juiliin,
vasemman käden sormet puutuu
ja oikea nilkka väsyy!
Vasta reilu tuhannen kilsaa takana.
Ja vauhdissa jotenkin
hankalaa viestitellä,
navigoida ja ottaa kuvia
yhdellä puhelimen näytöllä,
kun aina jonkun sovelluksen
ruutu on toisen sovelluksen edessä.
Näköjään mulla netti lakkaa toimimasta
aina kun maa vaihtuu.
Tanskan kohdalla luulin,
että koko Tanskasta on mennyt netti,
kun ensimmäinen buuttaus ei auttanut
eikä yhellä huoltsikalla ollut
mukamas yhtään wifiä.
-----------------------------------------
Eilen ei siis tapahtunut
oikeastaan mitään,
paitsi yks juttu aiheutti vähän
sydämen tykytyksiä.
No...nippanappa kehtaa edes kertoo,
että kun pääsin tänne Ibis-hotellille,
niin ajattelin lähteä heittään
rundin maastopyörällä.
En tiennyt mihin päin olisin lähtenyt
fillaroimaan, joten otin kohteeksi
etsiä lähimmän McDonaldsin,
kun kova nälkäkin oli.
Matkalla sinne oikaisin yhdelle pikkupolulle,
kun mapsin ehdottamalta reitillä
ei mennyt mitään tietä.
No sitten ilmestyi joku pieni tie
ja yht'äkkiä olin ihan maaseudulla.
Siellä ei ollut ketään missään,
niinpä pysähdyin ja aloin testaamaan dronea,
että toimiiko se enää mitenkään,
kun kauko-ohjaimesta olin siirtänyt
muistikortin siihen kopteriin.
Jotain se alkuun herjaili,
ehkä myös että lennätettävä alue
on jotenkin rajoitettu,
mutta enhän minä nyt korkealle aio
sitä lennättääkään,
kunhan testaan vaan nopeasti.
Sain sen ilmaan ja ihan hyvin tuntui toimivan.
Pörräilin sillä reilu 5 minsaa,
otin pari valokuvaa
ja kopteri takaisin maahan.
Aloin innoissani kokeilemaan,
että joko nyt siirtyisi
kuvat helpommin dronesta
kännykkään.
Yht'äkkiä paikalle tuli
melkein renkaat ulvoen pari
armeijan vihreää maasturia,
jotka pysähtyivät
8 metrin päähän minusta.
Mielessä kävi ajatuksia,
voi hitsinpimpula, nyt ne luulee mua
jokskuksi vakoojaksi.
Ne joko ampuu mut kysymättä mitään
tai kysyy kohteliaasti jotain
(eikä ne osaa enkkua, enkä mä osaa saksaa!)
tai sit mut vaan pidätetään
ja pääsen halpaan putkaan
kirjotteleen blogia ensyöksi 🤔.
No...mulla siinä kopteri ja kauko-ohjain
vilkkuu maassa ja ite oon puhelimella.
Odotin jokaisen pitkän sekunnin,
että sieltä tulee joku multa jotain kysymään,
en oikeastaan katsonut heihin päin ollenkaan.
Olin niin kuin heitä ei olisi ollutkaan,
vilkaisin vain heitä kerran tai pari tuimasti,
etteivät aja vahingossa
mun dronen päälle
ja jatkoin kyykkyasennossa
kännykäni näpyttämistä,
kun siis ihan oikeasti yritin
sillä DJI-sovelluksella
saada kuvia kopterin muistilta
kännykän sielun elämään.
Jotain he siinä aika pitkään ihmettelivät
ja juttelivat keskenään saksaksi.
Sitten he poistuivat paikalta kysymättä mitään
ja huokasin helpotuksesta
ja aloin pakkaamaan drone-juttuja reppuun,
sitten kaahasi vielä kerran
yksi siviilipaku siihen tien päähän
ja aattelin, että no nyt tulee Piialle lähtö,
koska auton sisällä näkyi armeijan porukkaa,
mutta sitten se oli vaan hetken siinä parkissa
ja kääntyi takasin,
eikä kukaan vieläkään
kysynyt multa mitään.
Alkoi tulla pimeä,
mutta onnessani huomasin,
että kuvat sain nyt kerrankin
helpommin ladattua kopterista kännylle.
Päätin, että mäkkärin etsiminen loppui siihen
ja käännyin takaisin,
jotta ehdin hotellille ennen pimeätä,
kun ei ollut fillarissa valoa asennettuna.
No eikös ne samat
armeijan autot ollu
siinä mun reitillä,
kun kurvasin takaisin sinne
oikoreitin pikku polulle.
Menin vaan pokkana noin metrin päästä
lähimmästä autosta,
koska muuten en olisi päässyt siihen polulle,
eikä kukaan ampunut edes perään.
Mielessä kävi kyllä anteeksipyyntö,
että ei ollut mitenkään tarkoitus loukata
Saksan ilmatilaa,
minähän etsiskelin vaan mäkkäriä!
Tuossa siis yritin auringon laskua kuvata,
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti