...enivei...äiti oli oppinut käyttämään
nettiä ja facebookkia...
...ja sehän antoi eläkeläisen elämään
todella sisältöä...
...vaikka kyllä siellä alkuun ravattiin äitiä
neuvomassa laitteiden, ohjelmien
ja yhteyksien kanssa harvase päivä.
Kirjoitettiin paperille monta kertaa kaikki ohjeet
että mistä pitää mitäkin valita,
ja onneksi hän oppi lähes kaiken
ennen korona-aikaa...
...toki, aluksi kun tablettia hänelle ehdoteltiin,
niin äiti väitti,
ettei häntä kiinnosta mitkään Fasepookit,
kun muiden ihmisten juorut ei häntä
kertakaikkiaan kiinnosta
ja mihin hän mitään nettejä edes tarvitsisi,
kun Piia auttaa laskujen kanssa.
Mutta silti me vaan väkisin
hommattiin siskon kanssa äidille
tabletti yhtenä jouluna.
Ja opetettiin kädestä pitäen sen käyttö
ja niinpä tuo muutosvastarintainen taipui
lähimpien toiveesta käyttämään
ensin facebookkia sitten whatsappia
ja lopulta jopa Zoom-videopuheluita!
Uutisetkin hän oppi sieltä lukemaan ihan itse,
mutta Tinderistä ei oikein kuulemma innostunut
(tai eihän me sitä tiedetä).
------------------------
Viime keväänä korona aikana vedettiin kimppajumpat
ja perheillalliset näppärästi videopuheluiden kautta
ja mutsi oli niissä kaikissa
turvallisesti etänä mukana...
...ja arvakkaas kuka vastasi aina ekana
näihin yhteisiin videopuheluihin...
...meidän pieni muutosvastarintainen äiti tietenkin ❤
Tätä blogia lukemalla
hän tiesi senkin miten meidän reissut
maailmalla etenee.
Esimerkiksi Thaimaan matkan jälkeen
muistan hänen sanoneen,
että ihan kuin hän olisi ollut itsekin
siinä reissussa.
----------------------------
Toukokuun lopulla järjestettiin
äidille pienet yllätys 70-vuotis juhlat
turvallisesti turvaväleillä
tässä pihalla.
Hänellä oli ihan oma pöytä.
...hommattiin porukalla lahjaksi
sähköpyörä...
...äidin tabletti oli mennyt hitaaksi,
kun oli jäänyt satoja uutissivuja
taustalle pyörimään...
...Saikku jeesasi hitausongelmien selvittelyssä...
...Eemeli on muuten kasvanut pituutta
ja suhteessa siihen laihtunut,
mutta se ei ainakaan johdu siitä,
etteikö poika olisi ruokaa saanut...
...Teemu hoiti valokuvauksen...
...juhlat jatkui pienellä porukalla yömyöhään
ja arvatkaas kuka meni viimeisenä nukkumaan
ja heräsi aamulla ensimmäisenä...
...ja kaikista pirteimpänä...
...no 70-vuotias äiti tietenkin!
---------------------------
Kesäkuun ensimmäisenä viikonloppuna
ajeltiin Minden kanssa Mäntyharjulle
asti yhdistyksen keikalle,
joka oli kahdelle naiselle
sen verran työläs, että varattiin
siihen koko viikonloppu.
Jätin haukun kotiin,
koska äiti halusi sitä
tulla meille hoitamaan.
Me alotettiin työt heti perjantai-iltana
terassialueiden pesulla...
...olikin isot alueet pestävänä
ja niin paljon tiukassa olevia
neulasia ja roskia lautojen välissä,
että pestiin sinnikkäästi yömyöhään
ja lopulta otsalampun valossa...
...seuraavana päivänä siveltiinterasseille uudet öljyt
ja sunnuntai aamullekin
piisasi vielä hommaa.
Oltiin puolilta päivin jo ihan loppusuoralla
ja satuin kuulemaan puhelimen soivan...
...sisko oli yrittänyt soittaa monta kertaa...
...surullisia uutisia...
...äiti on kuollut!
Siihen putosi pensselit!
Minna hyppäsi puikkoihin,
nokka kohti Turenkia,
oli pakko soittaa lapsuuden ystävälle,
Susannalle, jonka äiti oli
kuollut kanssa yllättäen vain viikko sitten!
- Otan osaa, sun äiti kuoli
viikko sitten
ja mun äiti tänä aamuna!
Kummallakaan ei ollut edes koronaa,
mitä täällä tapahtuu?
------------------------
Naapurissa asuu mun serkku,
äidin veljen tyttö, Heidi.
Heidi tiesi kertoa, että äiti oli ollut ihan
pirteä koko viikonlopun,
pessyt ikkunoitakin.
Närästyskin johtui vaan mustikkakeitosta,
johon Rennie oli kuulemma auttanut.
Sunnuntaiaamuna
äiti oli soittanut Heidille,
että hän on voinut aamulla sen verran huonosti,
että ihan oksentanut
ja se kuulemma oloa helpottikin,
mutta että jos Heidi voisi käyttää
haukun aamulenkillä,
niin hän menisi vielä vähäksi aikaa lepäilemään.
Hän laittaa kyllä Chilin ulos terassille
narun päähän valmiiksi.
Heidi lenkitti haukun ja vajaan tunnin kuluttua siitä
Heidi lähti viemään Hesaria äidille.
Mutta löysikin äidin kuolleena sohvalta.
Sydän oli sanonut kerrasta stopin sen verran kovaa,
että siihen ei auttanut enää mitkään elvytyksetkään.
Rauhallisesti oli nukkunut pois istuvassa asennossa.
Ei ollut konkreettisesti saappaat jalassa,
mutta olisi voinut olla.
--------------------
Seuraavat päivät istuttiin verannalla
Heidin ja siskon kanssa,
oltiin ihan shokissa...
...tajuttiin kyllä, että äiti on kuollut,
mutta odotettiin silti,
että se vielä tulisi
kohta polkupyörällään
tuota mäkeä ylös...
...ei tullut.
------------------------
Mutta niin se suru menee,
ensin tulee shokki-itkut,
sitten raivo-itkut,
sitten paljon myöhemmin vasta se
lohduton suru-itku,
jolloin on veren maku suussa...
...se sama maku...kun oli joskus nuorena,
kun oli hiihtäny kisoissa täysiä...
...mutta nyt se ei tullutkaan hiihtämisestä,
vaan aivan rehellisesti pelkästä itkemisestä...
...luulen, että ne hetket oli vasta sitä ymmärtämistä siitä,
että äiti ei tule enää koskaan takaisin...
...vaikka joskus ajattelin töiden jälkeen pihaan
kurvatessa, että mitä ihmettä se mutsi
TAAS tekee meillä...
...mutta sitten kun äitiä ei enää ollut,
olisin toivonut, että sen pyörä olisi
taas ollut pihassa ja kaikki oliskin
ollut vaan pahaa unta.
--------------------------
Äidin kengät ja takki on vieläkin tuossa
eteisessä...ihan siinä samalla paikalla
mihin ne silloin jäi,
en ole ollut valmis korjaamaan
niitä vieläkään pois.
Ja jos huomaan, että äidin kengät alkaa
ajautumaan muiden kenkien takia
tuonne eteisen kaapin alle,
niin tulen puoliksi vihaiseksi,
ja ajattelen, että älkää tönikö äitin kenkiä
sinne piiloon ja siivoan ne kengät takaisin välittömästi siten,
että mutsin kengät on myös näkyvillä.
No mutta ehkä tänään on aika siirtää
ne vihdoin edes johonkin kaappiin.
---------------------
Äiti sanoi usein,
että sitten kun hän kuolee,
niin hautaatte hänet muistolehtoon,
jotta voitte muistella häntä sitten ihan missä vaan.
Niin tehtiin ja näköjään muistelen häntä
lisäksi tänään ja tässä.
----------------------
Hautauskuvat on tosi ikäviä,
mutta laitetaan nyt siitäkin päivästä pari,
muistotilaisuus pidettiin luonnollisesti tuossa
samassa pihassa, kun oli pöydätkin
jääneet siihen valmiiksi niistä 70-vuotis juhlista.
Tästä se viimeinen matka lähti.
Tässä ollaan muistolehdossa.
Ja tässä muistotilaisuudessa.
Jahas, tästä porusta ei nyt tuu taas loppua,
enkä jaksa tarkistella kirjoitusvirheitä,
tekisi mieli huitaista tämän kirjottelun
päätteksi pullo punaviiniä,
mutta ehkä viisaampaa,
että lähdenkin tästä samantien
mökkiä remppaamaan...
...ja seuraavaksi kirjoitan jostain
ihan muusta, iloisemmista asioista,
no vaikka tuosta remppaprojektista.
Eli elämä jatkuu, vaikka surutyötäkin on taas tehty,
mutta tästä pääsiäisestä tulee vielä hauskaa,
viimeistään huomenna, kun lähdetään
perinteiselle pääsiäisvaellukselle
eli eksytään johonkin metikköön
ja vahingossa (taas) reppuun on unohtunut
paketti makkaraa ja punaviinipullo! 😉
Sunnuntai-iltana olisi tarkoitus
leikkiä lasten kanssa ravintolaa, kotona.
Sisko palkataan meille kokiksi ja tarjoilijaksi 😊
Aurinkoista ja hauskaa pääsiäistä kaikille 👍😊
