Etäkoulut, etätyöt, etäkaupat, etäjumpat, etäkokkailut ja etäafterit...

Käytiin muuten KHKS:ssä
muksujen kanssa maaliskuun alussa.

Silloin elettiin vielä sellaista aikaa,
että koronan takia ei ollut
Suomessa mitään rajoituksia
ja lääkärikin kätteli ihan reippaasti...

...tämä oli ihan normi vuosikäynti
mukeloiden astman seurannan takia...



...vuosi sitten vastaavassa kontrollissa
molempien lasten astmojen tilanne
oli loikannu huomattavasti (20%)
parempaan suuntaan...

(ja epäilemättä siksi,
että olivat vaihtaneet pari vuotta
sitten Turengin koulusta Harvialan kouluun)...

...no tämän vuoden iloisena
uutisena kuultiin,
että Ennan astma on parantunut
jo niin paljon, että kortisonilääke
voidaan lopettaa kokeeksi ihan kokonaan 👍...

...mutta Eemelipä aloitti yläasteen
syksyllä (siellä tuntee kuulemma oireita
tietyissä luokissa) ja on sen lisäksi unohdellut
ottaa säännöllistä kortisonilääkitystään,
niinpä tämän vuoden puhalluskokeiden perusteella
pojan keuhkot oli menneet vuoden aikana
niin huonoon kuntoon, 
että sekä hoitaja että lääkäri piti
teinille oikein hyvän saarnan 
lääkkeiden muistamisesta..

...lisäksi käytävällä, kun odoteltiin
lääkärille pääsyä,
 pelottelin Eemeliä, että

- Jos suhun iskee nyt korona,
niin sä ainakin kuolet,
koska et ole lääkkeitäsi ottanut!

Poika luki justiin puhelimesta
"ohjeita" koronaan ja vastasi, että

- Täällä kyllä sanotaan, että koronaan auttaa
sauna, viina ja saippua!

---------------------

Nyt kun kaikki lapset ovat olleet
etäkoulussa jo monia viikkoja,
niin olisi kiva tietää,
että miten Janakkalan kunnan mukelot jakselee,
kuinka monella koululaisella
on astmat, yskät, migreenit, ihottumat
ja muut koulujen sisäilmasta
johtuvat oireet helpottaneet?

Eemeli ei ole tarvinnut
viime päivinä enää ollenkaan
sitä sinistä kiekkoa,
jota otetaan siinä tilanteessa,
kun henkeä alkaa ahdistamaan.

------------------

Tässä kuvia "liikuntatunnilta"...








--------------------

Haukku on nyt yhtä hammasta ja paisetta kevyempi
ja lompakkokin tuntuu paljon kevyemmältä...




...vanhus selvisi nukutuksesta henkissä,
varoitin vielä koiranhoitajia 
ennen toimenpidettä siitä,
että haukku on kerran aiemmin nukutettu
ja se ei mainannut millään herätä...

...ja sen mutsia, Sirua,
jouduttiin elvyttämään,
kun oli vastaavassa toimenpiteessä...

...jotta että eivät vahingossa nukuttaisi
sitä ressukkaa liikaa...

...mutta onneksi kaikki meni hyvin 😊.




--------------------- 

Pääsiäisen aikoihin piti olla jo kevät, 
mutta keli näyttikin ihan talvelta...

...naisten kanssa piti olla Dubrovnikissa, 
mutta maisema näyttikin ihan Turengilta...

...piti pitää vähän lomaa, 
mutta päivät näyttikin ihan etätöiltä...

...ja etätyöhousut alkaa olla
pikkasen kuluneet...




....mutta en nillitä,
pääasia että on TÖITÄ!

Ja Kroatian lennotkin saatiin
siirrettyä syksyyn,
jospa meillä kaikilla
 olisi jo jonkinlainen
 immuniteetti siihen mennessä.

Ja eikä tässä mitään hätää 
ole näiden reissaamisien suhteen,
sillä matka jatkuu kokoajan...

...ja vieläpä joka ilta...

...saunasta suihkun kautta sohvalle.

---------------------

Työkaverin kanssa mietittiin,
että mikei otettais kaikista ihmisistä 
kaikkien tautien vasta-aineet kerralla.

Jokaiseen kotiin jaettais 
sellainen vasta-aine pakkaus
ja sitten kaikki itse omasta sormenpäästä 
napauttaa pisaran verta
ja tuo veripisara tipautetaan
sellaiseen kertisliuskaan,
josta ilmenee että löytyykö
jo vasta-aineita koronaan...

...ja jos löytyy vasta-aineita,
niin sitten on syytä pitää vihreää
pandemia pantaa päässään,
kun käy julkisilla paikoilla,
jolloin porukka näkee jo kaukaa,
että kuka on "vaaraton"...

...jos testin tulos on negatiivinen,
niin sitten pitää laittaa punainen pääpanta,
jolloin porukat tietää,
että punaisten pääpantojen
ei pidä olla missään tilanteessa lähekkäin,
koska voivat tartuttaa toisensa.

Sitten siihen pääpantaan voisi
itse kirjailla yhteisesti sovittuja
koodeja eli esim. "CA" tarkottaisi, 
että koronan ensimmäinen aalto
on jo sairastettu, 
"CB" tarkottaisi sitä, 
että koronan toinenkin aalto
on jo sairastettu jne.

... ja siitä yhdestä testistä
 voisi jokainen tsekata samalla 
vaikkapa oman hemoglobiininsa,
veren alkoholipitoisuuden ja jopa sairastetun 
herpeksenkin voisi pantaan merkata
vaikkapa näin...

...iso H-kirjain tarkottaisi sitä,
 että vasta-aineet löytyy molempiin
 herpeksiin ja pikku h tarkottaisi sitä,
että löytyy vasta-aineet vain huuliherpekselle...

...tuon pääpannan kirjaimet olisi sitten pakko näyttää
uudelle kaverille myös silloin, kun sinkut menee 
ensimmäisille fyysisille treffeille...

...tiedä vaikka yhteinen sävel 
löytyisi heti siitä, että 

- Kävipä munkki, mun pannassa on ihan samat kirjaimet kuin sullakin!







Tässä superkuu.




-----------------------

Toistaiseksi lasten etäkoulut ja 
omat etätyöt ovat sujuneet ihan loistavasti...

...nettiyhteydet ovat pääsääntöisesti
 toimineet ja onneksi meillä on
parin operaattorin liittymiä, jos sattuisi arkena
pätkimään yhteydet samalla tavalla 
kuin nyt Telialla lauantaina.

Jotenkin tämä etäily lasten kanssa
on jopa helpompaa kuin mitä 
joskus reissuissa ollaan etäilty, 
koska nyt minun ei tarvitse huolehtia siitä, 
että ovat muistaneet varmasti tehdä 
tarpeeksi koulutehtäviä 
koska "tässä reissussa"
onneksi opettajat edelleen opettaa.

-------------------------

Yhtenä iltana yritin 
ymmärtää Ennan pelaamisia, 
joten pelattiin jotakin Robloxia..

...ensin mentiin johonkin peliin missä
oli viattomia, murhaajia ja seriffejä...

...olin vuorotellen kaikkia noita
ja silti minut murhattiin 
joka kerta alle minuutissa...

...vaihdettiin sitten helpompaan peliin,
siinä pelissä piti tehdä hunajaa, mutta
ensin piti hommata oma ampiainen,
sitten juostiin ampiaisen kanssa
kukkaniitylle kerämään hunajaa
 ja sitten takaisin pesälle...

...tuo peli oli selkeästi 
meikäläiselle paljon helpompi,
koska siinä ei tullut murhatuksi heti,
vaikka jäi hetkeksi paikoilleen 
kukkaniittyä ihailemaan.


-------------------------

Kaupassa käynnit olen
hoitanut kokonaan etänä...

...taululle kirjoitellaan listaa
sitä mukaa kun huomataan 
kaapeissa puutteita...



...sitten tilaan tavarat netistä edellisenä
iltana paikallisesta kaupasta
ja valitsen seuraavalle päivälle
itselle sopivan noutoajan, esim klo 15-17...

...kun saavun vaikkapa klo 16
kaupan parkkipaikalle,
laitan tekstiviestin kauppiaalle
ja hupsista...

...hetken päästä on kaikki 
kauppakamat perärontissa...

...olen ajatellut sen niin,
että annan riskiryhmille tilaa
asioida kaupassa,
koska minä osaan tilata
tavarat netistä...

...ja koska en muutenkaan nauti
kaupasta käynnistä,
niin voin aivan hyvin olla 
mielelläni menemättä kauppaan
enää ikinä...

...no okei...toissa kerralla oli
tullut haukun ruokaa
vanhalla päivämäärällä
ja ruukkusalaatti oli puoliksi kuollut,
niin seuraavalla kauppakerralla 
kerroin tämän lisätieto-kohdassa
ja näin sain edellisen kerran
käynnistä hyvitystä...

...eli ei tarvitse pahoittaa mieltään 
näistäkään pikkuasioista, 
etäkauppailu toimii  
aivan loistavasti 👍

--------------------------

Ruokaa ollaan myös tehty etänä
joka perjantai...

...sovitaan etukäteen porukalla, 
että mitä ruokaa seuraavaksi tehdään,
näin kerkeen tilaamaan kaikki 
puuttuvat raaka-aineet etäkaupasta...

...sitten H-hetkellä otetaan etävideoyhteys 
Oulunkylään, Nummelle, Taimistotielle
ja ketä sinne linjoille milloin haluaakaan...

...aletaan valmistamaan kaikki
omissa kodeissamme samaan aikaan
samaa ruokaa...

...siinä sitten voidaan vertailla etänä
sipulien ja porkkanoiden kokoa
ja päätetään porukalla,
että kuinka monta porkkanaa
 kukin huusholli tarvii...

...tässä Enna on pistetty 
raastamaan juustoa...




...koska mutsi ja Sonja ei saanut Zoomia 
ekana iltana toimimaan, 
niin he pääsi osallistumaan
etäkokkailuihin parin puhelimen
whatsapin kautta,
jotka oli viritetty nuottitelineeseen...

...tässä vertaillaan limen kokoa...

...ja "paikalla" ovat Jaana, Nina, mutsi, 
Sonja, Saikku, Eemeli, Enna ja minä...


...Jaana ja Nina toimii näissä
meille muille ruuanlaiton opastajina
ja sitten kun ruoka on valmis,
niin siirrytään hellalta pöytään
yhdessä syömään
ja yleensä me viritetään 
Jaana ja Nina siksi aikaa
matkalaukun päälle,
jotta näkeevät meidät kaikki
samaan aikaan ruokapöydässä.

Joka viikonloppu on pidetty myös
"etäaftereita" erilaisilla kokoonpanoilla...




--------------------

Keskiviikkoisin ja sunnuntaisin
klo 18 tehdään etäjumppa,
jonka vetäjänä toimii Saikku...

(mutsikin on ollut
jokaisessa etäjumpassa mukana)


...keskiviikkoisin on joskus kiirettä,
kun etätöitten jälkeen alkaa 
etäjumppa ja sen jälkeen alkaa 
facessa Jarkon etälive...



...piti vielä käydä tänään nuo 
meidän tanssitreeni-videot läpi,
mutta kellohan on jo kohta puolen yön!

Äkkiä nukkumaan,
hyvää yötä 😊





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Blogitekstisuositus

Krabi, Surat Thani, Hua Hin ja Bangkok

Lento Tukholmaan Ensimmäinen lento Tukholmaan  lähti niin pahasti myöhässä,  että alkoi jännittämään  ehditäänkö Thaimaan  ja...