Joulun odotusta...

Eemeli sai joululahjansa etukäteen,
koska oltiin sovittu kesällä, 
että kun poika on kantanut
tulevan talven puut liiteriin,
niin palkaksi saa kauan toivomansa 
pleikka nelosen ja VR-lasit.

Sen verran kallis 
palkka perushommasta,
että sovittiin sen kattavan 
viime syksyn 12-vuotis synttärilahjan,
tulevan joulun joululahjat
ja ensi syksynkin synttärilahjan.

Pikkasen vielä jeesattiin
tätä "tosi ahkeraa" poikaa
puunkantohommassa,
kun ei meinannut ennen syksyä 
liiteri olla edes puolillaan
ja tuohon mini-liiteriin mahtuu 
yhteensä vaivaiset muutama pinokuutiota,
mutta homma tuli lopulta tehtyä
ennen syksyn reissua.

Niinpä aloin metsästämään netistä
käytettyjä pelikonsoleita jo
marraskuun loppupuolella.

Yhtenäkin iltana laitoin ainakin kymmenen
viestiä myyjille, että olisin kiinnostunut
myytävästä pleikka nelosesta,
yleensä kukaan ei vastannut 
ärsyttävästi yhtään mitään
eli olivat varmaan konsolinsa jo myyneet.

Lopulta reilu viikko sitten yksi
myyjä toi VR-lasit Hietalahden torille
ja tehtiin niistä kaupat.

Illalla töiden jälkeen
kaartelin vielä Espoon perukoille
tekemään kaupat pelikonsolista
ja näin oli vihdoin
 puunkanto-palkka, 
sekä menneet että tulevat 
synttäri- ja joululahjat
Eemelille hommattu.

Pistettiin naapurit heti
vuoristorataan 😂


-----------------

Sunnuntaina heitettiin
mummuja joulukukkasilla
ja poikettiin Kantolan
 "Puujutussa" jouluostoksilla...


...sitten mentiin ruokakauppaan 
ja Enna jätti sormensa auton oven väliin...

...katoin, että nyt kyllä kävi pahasti,
sormi meni samantien siniseksi
ja laitettiin se ensiavuksi lumihankeen...

...kun päästiin kotiin,
niin aloin kunnon valossa
 ihmetellä että kaikki muutkin 
tytön sormet on ihan sinisenä,
kynsien altakin...

...kunnes tajusin, 
että sehän on kyläilyreissullaan
askarrellut jotakin sinistä, 
eikä ole pessyt kunnolla käsiään...

...määräsin pesemään kädet,
joten peukalostakin katosi sinisyydet,
mutta turvonnut se kyllä oli...

...ja seuraavanakin iltana
tyttö valitteli, että peukalo on 
vieläkin paksu ja kipeä...


...niinpä lähdettiin KHKS:än
päivystykseen pariksi 
tunniksi jonottamaan
ja röntgen-kuvista selvisi,
että lääkärin mielestä siinä on
hiusmurtuma, mutta konsultoidun 
kirurgin mielestä ei ole murtumaa...

...jokatapauksessa, jos on hiusmurtuma,
niin se murtuma on niin päin, 
ettei siihen ole mitään hoitokeinoa
ja peukalo voi olla valitettavasti
todella pitkäänkin kipeä.

-------------------

Hesassa olis muuten aika pimeetä,
jos ei olis jouluvaloja!

Normaalisti tähän aikaan 
ennen joulua pitäisi olla
edes pikkasen kiukkuinen ja kiireinen
kaikkien siivousten,
lahjojen/kinkkujen oston,
yöllisten paketointien,
kuusien hommaamisien ja 
muiden jouluvalmistelujen kanssa...

...mutta tänä jouluna ei tarvi tehdä
enää MITÄÄN,
mutta onneksi kerkesin sentään
perinteisesti polttaan pari piparia...



...on melkein huono omatunto...

...jostain kyllä pitäisi normaalia
joulustressiä vähän kehittää...

...pitäisiköhän ottaa stressiä siitä,
että huomenna pitää vielä
herätä kelloon ja pukeutua lämpimästi,
että tarkenee töihin asti...
...ja siitäkin voisi vähän
ottaa lisä-stressiä, 
että joutuu karkaan duunista
lounaan jälkeen lentokentälle eli
 mihin tungen pitkät 
kalsarit ja toppatakin
loppuvuodeksi...

...kunnon harmitukset voisi ottaa ainakin siitä, 
että edessä on kauhean pitkä lentomatka...

...mutta ei...

...nyt ei sekään harmita yhtään, 
sillä huippukivaa lähteä reissuun...

...ja varsinkin paikkaan, 
jossa ei ole koskaan
ennen käynyt...

...kuullut vaan,
että moni siellä on
käynyt ja jokunen viettänyt 
pitkiäkin aikoja...

(kävikös pieni matkakuume 
normaalista joulustressistä?)

...väljähkö matkasuunnitelma
olisi seuraavanlainen...


...ensikertalaisella ei ole mitään
hajua, että miten siellä kannattaa
siirtyä kaupungista toiseen...

...sisäiset lennot menisi 
Bangkokin kautta ja
niissä lennoissa
ei olisi hirveästi järkeä,
koska kulku suunta olisi 
hivuttautua Krabilta pikkuhiljaa
kohti Bangkokkia eli
teitä pitkin jotenkin 
pitää vissiin kulkea,
bussilla, taksilla tai TUK-TUKilla...

...tarviikin käydä heti lauantaina
moikkaan Pierreä sen majatalossa
Krabin keskustassa...


...ja käydä kysymässä 
neuvoja ja vinkkejä 
kaikkeen kulkemiseen 
ja nähtävyyksiin : )

-----------

Rentoa joulun odotusta
kaikille : )

Vaimo kertoi seuraavaa: 
- Eilen illalla minut oli kutsuttu 
viettämään kaveriporukassa
pikkujoulu iltaa. 

Lupasin miehelleni, 
että olen takaisin 
puoleenyöhön mennessä: 
"Lupaan."

 No, tunnit kuluivat ja siideri 
meni alas liiankin hyvin. 
Kolmelta aamuyöstä, 
kännissä kuin käki, 
suuntasin kotiin päin. 

Juuri kun pääsin ovesta sisään 
niin eteisen käkikello kukkui kolmesti. 

Tajusin nopeasti, että mies varmaan heräsi,
 joten keksin nerokkaana naisena 
kukkua yhdeksän kertaa lisää. 

- Olin oikein ylpeä itsestäni, 
kun keksin niin nerokkaan ajatuksen 
ja vielä aivan tukka täynnä. 

Mahdollinen yhteenotto oli näin vältetty. 

- Seuraavana aamuna mieheni 
tiedusteli kotiintuloaikaani. 

Kerroin hänelle, että tulin kahdeltatoista 
eikä mieheni vaikuttanut lainkaan epäilevältä. 

Voi noita miehiä. 

Mies kertoi seuraavaa: 
- Tiedätkö missä myydään käkikelloja? 
Me tarvitsemme uuden." 

- Viimeyönä se kukkui kolmesti. 
Sen jälkeen se sanoi että 'Voi v...u!' 
ja kukkui neljä kertaa lisää. 
Sitten se selvitti kurkkuaan 
ja kukkui sen jälkeen 
kolme kertaa lisää, 
kikatti ja lopuksi pieraisi.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Blogitekstisuositus

Krabi, Surat Thani, Hua Hin ja Bangkok

Lento Tukholmaan Ensimmäinen lento Tukholmaan  lähti niin pahasti myöhässä,  että alkoi jännittämään  ehditäänkö Thaimaan  ja...