Espanjaan

Vajaa 2 vuorokautta polvioperaatiosta

Pääsin eilen lopulta pois sairaalasta,
mutta vasta noin klo 15 aikoihin,
vaikka piti heti aamusta tuen
laittamisen jälkeen päästä.

Sinänsä ei haittaa,
vaikka lähtö venyi,
koska sairaalassa oli
aika huiput kipulääkkeet
suoraan suoneen
eikä sen kanssa pihtailtu.

Lisäksi öisin hoitajat tekivät
jonkun kivan koktailin,
niin sain jotenkin nukutuksikin.

Lähtö eilen venyi,
koska ensimmäinen polvituen tuoja
toi sellaisen pehmeämmän version,
jonka olin saanut jo
perjantaina päivystyksestä,
mutta jota ei pystynyt
silloin oikein käyttämään,
kun silloin polvea
ei kärsinyt lainkaan suoristaa,
koska paikaltaan mennyt
nivelkierukka lukitsi polvea
ja aiheutti pirskatillista kipua.

Ensimmäinen polvituen
tuoja ei olisi tajunnut "mokaansa"
lainkaan ellei olisi
viitattu sohvalla lojuneeseen
samanlaiseen polvi tukeen.

Tajusi sitten soittaa leikkaavalle lääkärille
ja häipyi ovesta tuen kanssa.

Toinen polvituen tuoja oli
hiukan vanhempi mies,
joka taas mittaili jalan ympärystä
ja sovitteli ensin onneksi terveeseen
jalkaan liian pientä tukea.
Tälllä välin Jussi oli jo tajunnut,
että taas menee metsään tää tukihomma
ja kaivanut netistä kuvan sellaisesta tuesta,
jota leikkaava lääkäri oli eilen
myohään leikkauksen jälkeen
hänelle kuvalla näyttänyt.
Tämä toinen tuen tuoja
soitti sitten leikkaavalle lääkärille
ja häipyi ovesta tuen kanssa.

Sen jälkeen kerkesin saada
jo lounaan ja lisää kipulääkettäkin,
koska toisella tuen tuojalla
meni yli 3 tuntia
hankkia jostain kyseiseen
vammaan tarkoitettu tuki.

Olin ihan hermona...
(lomalle tarkoitetut estrogeenit loppui jo pari päivää sitten!)
...varsinkin, kun en kai olisi
saanut nousta ilman jalan
tukea vieläkään sängystä...
...edes vessaan!

Jussi oli silloin duunissa käymässä
ja sanoin lounas astioiden kerääjälle,
että pitäisi päästä veskiin.

Hän lupasi viedä sanaa jollekin auttajalle,
mutta unohti tietenkin asian...
...enkä vartin odottelun jälkeen
löytänyt mistään sängyn ympäriltä
sitä "hätänappia".

Sitten meni hermo ja päätin,
että kai mä nyt itekkin saan sen kauempana
sohvalla lojuvan tuen viriteltyä jalkaan
ja kun Jussi oli justiin käyny hommaan mulle kepit,
niin selviän itekkin kaikista kivuista
huolimatta sinne veskiin,
kun ei tarvii enää hyppiä yhdellä jalalla.

Siinä vaiheessa kun olin ite opetellut
laittaan särkytippaa "kovemmalle"
(pullo humahti suoneen hapiaan)
ja raahautunut sängyn toiseen päätyyn
ja huudettuani kolmatta kertaa "Excuse mee!!"
Se astioiden kerääjä tuli
huoneeseen pahoittelemaan,
kun ketään ei tullutkaan.

Pyysin häneltä, että ojentaisi
sohvalta polvituen, jonka hän ymmärsi!
Ja sitten hän yritti auttaa
katkomalla vessapaperia mulle valmiiksi.
Ihan kuin mä siinä vessapaperin
katkomisessa apua tarvitsisin!

Mutta vihdoin olin kaikessa rauhassa pöntöllä,
jonne laskeutuminen on muuten
alkuun hieman haastavaa,
kun kipeä jalka pitää pitää suorana
ja joka kerta kun jalkapohja hipaisee maahan,
niin polvessa kimahtaa.

No...olin siellä varmaan puoli tuntia,
koska aina kun sain pyyhittyä,
niin "jospa sittenkin"-kakka
päätti tulla uudestaan.

Lopulta pääsin könkkäämään
takaisin huoneeseen ja päätin,
että siihen sänkyyn en enää mene,
vaan että kohta lähden kepeillä
hemmettiin koko sairaalasta,
kai sen oikeanlaisen tuen voi
tulla hakemaan myöhemminkin.

Tässä olen jo nojatuolilla huilaamassa veskikeikan jäljiltä.

Sitten alkoi yhtäkkiä tapahtua.
Se toinen tuen tuoja vihdoin palasi pahoitellen,
että VÄHÄN kesti.

Hän opetti minulle tuen säätöjä
ja Jussikin ilmestyi loppuvaiheessa
paikalle kuin tyhjästä.

Jussilla oli kiire asiakkaiden luokse lentokentälle.
Mutta jos kaikki menee putkeen,
niin hän ehtii heittään minut välissä Fugeen.

Sitten nopeasti loppujen kamojen pakkaus
ja tippajuttu irti suonesta
ja hän kärräsi minut
auton takapenkille poikittain,
kun turha alkaa jalka suorana sovitella
itseään etupenkille.

Rystyset valkoisena pitelin penkeistä kiinni
kun ajettiin kohti Fuengirolaa.
Pelkäsin jokaista tien monttua,
kun auton heilahdukset vähän sattui polveen.

Operaatiosta tuli onneksi vain muutama tikki.

Tuossa jossain keskikohdan alapuolella on ilmeisesti se paikoiltaan hypännyt kierukka.

Oli hienoa päästä pois sairaalasta!

En ole koskaan joutunut keppejä käyttämään,
mutta nyt sitä pitäisi alkaa kiireesti harjoittelemaan,
koska astua ei kuulemma saa kuuteen viikkoon.

Enpä olisi arvannut, että kaikki on näin hankalaa keppien kanssa.
Mutta nyt kyllä tasapaino terveälle jalalle ainakin kasvaa,
kun monessa hommassa tarvitaan kahta kättä,
niin silloin pitää laittaa molemmat kepit
sivuun johonkin nojalleen ja pysyä yhdellä jalalla pystyssä.
Esim suihkussa helpottaa,
että nojaa yhdellä jalalla päätä seinään,
niin voi pitää toisella kädellä suihkua
ja pestä toisella kainaloita samaan aikaan.

Noihin keppeihin voisi laittaa
ainakin juomapullotelineen vakiona kiinni.
Kun meinaa vähän harmittaa,
jos juomapullo unohtuu kymmenen metrin päähän
ja oot jo ehtinyt istuutua ja ähkinyt minuutin,
että saat kipeän suoristetun
jalan nostettua käsivoimilla
sohvalle terveän jalan viereen.
Sitten muistat juomapullon
ja koko ruljanssi alkaa alusta,
että saat haettua sen juomapullon,
ylösnousemiseenkin menee jonkin verran aikaa.

Niin ja kännykkäteline olis
kanssa hyvä vakiona noissa kepeissä,
kun keppejä ei helposti unohda,
kun ei aina huvita hyppiä yhdellä jalalla,
varsinkaan silloin kun kaikki pienetkin
tärähdykset sattuu.

Viime yönä oli vielä monenlaisia kipuja
särkylääkkeistä huolimatta:

pintasärkyä, syväsärkyä, kuumotusta,
melkein kirvelyäkin,
luusärkyä, jomotusta,
juilimista ja ärsyttäviä takajalan kramppeja.

Tänään päivällä oli vielä varmaan sairaalan lääkkeiden
jäljiltä lisäksi päänsärkyäkin.

En ole tänään jaksanut vielä edes vaatteita pukea,
tai no, kylpytakin ja jaksoinhan aamulla laittaa kaksi
villasukkaa, mutta molemmat tuohon terveeseen jalkaan,
koska en vielä ylety tuohon suorana olevan jalkaterään asti.

Aamupäivällä pääsin jo hetkeksi
nauttimaan ulkoilmasta ja auringosta.

Mutta kyllä tämä tästä
jo alkaa helpottaan,
sekuntti sekunnilta,
minuutti minuutilta,
tunti tunnilta,
päivä päivältä,
viikko viikolta : )

Polvioperaatio

Eilen illalla pääsin vihdoin operaatioon, jossa laitettiin spinaalipuudutus selkärankaan. Hetken päästä alkoi kuumottamaan jalkoja ja pian niistä lähti tunto kokonaan.

Peti tuntui olevan jossain kohtaa kallellaan ja pelkäsin putoavani.

Tunsin ennen leikkausta, kun polvi napsautettiin suoraksi, mutta se ei sattunut yhtään.

Sitten saatoin olla hetken taju kankaalla, jossain huumauksessa, mutta operaation loppupuolella olisin tajunnut puheenkin, mutta harmi, kun en ymmärtänyt kieltä.

Näin ainakin yhteen monitoriin sivusta, jossa kamera kuvaa polven sisältä.

Katselin siinä sitten joutessani, että mitä siellä näkyy.

No näkyi ainakin valkoista luuta ja jotain valkoista pehmeätä ja rispaantunutta lärpäkettä. Muutamia erilaisia instrumentin päitä, mutta en niistä mitään tajunnut, eikä siinä mun mielestä mitään jännittävää tapahtunut.

Ymmärtääkseni operaatiossa tehtiin kevyempi versio eli nivelkierukka laitettiin tähystyksellä takaisin paikoilleen ja "kuumalla höyryllä ommeltiin" osittain revennyt eturistiside takasin.

6 vkoon ei saa jalalla astua ja tulevassa jalkatuessa on säätö tietyistä asteista, johon asti jalka saa taipua. Taivutusaste lisääntyy toipumisviikkojen kuluessa.

Oma varovainen arvioni on, että kesäkuun alussa pääsis viimeistään pelaan golffia.

Viime yönä joutui pyytämään kolmen aikoihin kipulääkettä operaation jäljiltä ja kohta voisin jo pyytää uudestaan.

Sängystä en saa nousta vielä ollenkaan, en edes vessaan ennenkuin joku tuki jalkaan on laitettu. Tänään on ehkä mahkut päästä kuitenkin jo sairaalasta pois ja aamukahvia odottelen jo kovasti!

Magneettikuvauksessa

Maanantaina alkoi mennä hermo, kun kukaan ei tunnu tietävän, että milloin täällä pääsee magneettikuvaan. Myöhään iltapäivällä selvisi, että purkavat 20.3 päivän magneettikuvauksen jonoa, joten vaikka jo sunnuntaina vakuutusyhtiötä patistelin antamaan suostumuksen magneettikuvaan, niin silti en välttis jonon takia siihen mitenkään nopeasti pääsekään.

Klo 17-18 välillä sitten tapahtuikin ihme, minut kärrättiin kellarikerrokseen kuvattavaksi.

Siinä käytävällä kaavaketta vielä ruksatessa ja vuoroani odottaessa ihastelin kellarikerroksen työntekijöiden porukkahenkeä. Nuoria miehiä ja naisia pyörii puoli tusinaa käytävällä ja eri kuvaus huoneissa...asiakkaita tuodaan ja viedään...kaikki iloisesti puhua papattaa toisilleen melkein yhtäaikaa...naureskeleevat äänekkäästi...yhden mies- ja nais-hoitajan näin halaavankin, mies rutisti naista hellästi ja pussasi otsalle...eikä heitä haitannut/hävettänyt, vaikka työkavereita pyöri ympärillä ja kaikki muutkin näkivät...Siitä jatkoivat työntekoa molemmat leveästi hymyillen ja naureskellen. Ehkä he olivat nuori pariskunta, jotka ovat samalla osastolla töissä...tai sitten esimies kiitti alaistaan onnistuneesta työstä...Suomessa, jos työskenneltäisiin noin puheliaisina/ iloisina ja halattaisiin/pussattaisiin otsalle työkavereiden aikana, niin tuo halaus/pusu puitaisiin varmaan vakavilla ilmeillä oikeudessa jonain seksuaalisena häirintänä.

Traumatologi tuli vielä illalla klo 20 ja kertoi kuvien löydöksistä ja vaihtoehdoista.

Magneettikuvien perusteella polveani vaivaa sama ongelma kuin tyypillisesti futiksen pelaajilla.

Eli eturistiside osittain tai kokonaan revennyt ja nivelkierukka pois paikoiltaan.

Vaihtoehto 1. Nivelkierukka pyöräytetään tähystyksellä takaisin eikä muuta, jos eturistiside vain osittain revennyt. -> toipumisajasta ei tietoa, mutta vähän ehkä riskinä, että menee nivel joskus uudestaan pois paikoiltaan.

Vaihtoehto 2. Jos eturistiside kokonaan revennyt (selviää tähystyksen aikana), niin sitten otetaan varaosa toisesta kohtaa ja tehdään uusi, plus pari ruuvia polveen. -> toipumisaika 6 vkoa ei painoa jalalle.

Tänään olen hoputtanut vakuutusyhtiötä, että lähettää suostumuksen leikkaukseen, koska olen ollut aamupalan jälkeen paastolla. Toiveena on että tänä iltana jo operoitais.

Talvilomalta suoraan osastolle

Tässä kuvia talviloman prätkäreissulta Etelä-Euroopasta.

Espanja-Portugali akselilla 1370 km ja 6 päivää. Kankut meinasi tulla takaritsillä vähän kipeiksi geelialkkareista huolimatta.

Reitti meni suurinpiirtein ensimmäisen kuvan mukaisesti, että ensin Sevillan ohi Atlantin rannalle Puerto Umbriaan, siitä seuraavana aamuna Portugalin puolelle ja siellä rantoja pitkin Portimaoon.

Siellä pari yötä ja sitten Sevillaan yöksi.

Siitä Cadiziin yhdeksi yöksi ja sitten taas aamusella rantoja pitkin Tarifaan.

Viimeisellä etapilla oli komeat vuoristomaisemat, kun kurvailtiin Setenilin kautta takaisin Fuengirolaan.

Kuvat taas epäjärjestyksessä, mut tässä Cadizin silta.

Tämä silta taisi olla Sevillassa.

Abban hotellin katolta oli kivat näkymät kylille.

Tässä sienirakennelmassa on kuulemma käytetty suomalaista koivua.

Seuraavalla Sevillan reissulla tarviikin mennä ottamaan ilta-aurinko kuvat tuosta korkeammasta hotellista.

Tätä pytinkiä, Plaza de España, Sevillassa rakennettiin 14 vuotta Ibero-American 1929 -Exposition of maailmannäyttelyä varten.

Siinä on 50 000 m2 ja rakennuksen puolikaaren pituus on noin 170 m.

Kuvia matkan varrelta...

...ja Portimaon maisemia.

Punta Umbrian auringonlasku.

Tarifa on Välimeren ja Atlantin välissä.

Siellä tuli ihasteltua taitavia lautailijoita.

Hyvin mahtu matkakamat mopoon, eikä joutunut ees nyrkkipyykille.

Ennen moporeissua käytiin testaamassa Etelä-Espanjan alpit. Sierra Nevadaan on vain reilun parin tunnin ajomatka Fugesta.

Siellä oli ihan talvi sekä alapilvien yläpuolella...

...että yläpilvien alapuolella.

Hissijonoissa ja hisseissä on samanlaista kuin missä tahansa muuallakin laskettelukeskuksissa, paitsi että kaikki asiakkaat ei osaa hypätä ankkurihissin kyytiin kaatumatta ja hissipojilla palaa hihat paljon nopeammin kuin Suomessa...plus desibelit on ihmisten iloisesta pulinasta paljon suuremmat kuin Suomessa.

Ajomatkalla oli kivat maisemat.

------------------

Viimeisenä Espanjan iltana oli Nata varannut meille pari kentällistä padelia.

Oli mahtavaa päästä pelaan pitkästä aikaa.

Kerkesin muutaman erän pelaan, niin polvi sanoi naps ja pelit loppui siihen. Jussin skootterin tarakalle pääsin padel-kentältä hyppimällä yhdellä jalalla. Hän kyytsäsi minua ruuhkan keskellä kohti Fugen Xanitin terpparia...jossain kohtaa kyydissä tuli tuskahiki ja alkoi pyörryttään, eikä pääkään jaksanut kannatella kypärää, joten oli pakko nojata kypärän kanssa kaverin olkapäähän, niin tietääpähän sitten kun kypärä katoo olkapäältä, että olen tippunut kyydistä.

No eihän siinä Fugen Xanitissa ollutkaan ensiapua, joten Jussi lähti hakemaan skootterin tilalle autoa ja kainalosauvaa, jotta matka Benalmadenan Xanittiin olisi kivempi.

Benalmadenan Xanitissa epäili polven nivelkierukan repeämään tai jopa murtumaa, mutta röntgenissä ei näkynyt murtumaa.

Diipadaapaa säätöö matkavakuutuksen, osastolle jäämisen, traumatologin, magneettikuvan yms kanssa.

Lopputuloksena perjantai-iltana apteekin kautta hakemaan pussillinen särkylääkkeitä ja kämpille.

Ajattelin, että kivut ja säryt lähtee yön aikana ja pääsen kotimatkalle lauantaina iltapäivällä, mutta yö oli kyllä särkylääkkeistä huolimatta tuskainen, joten aamulla takaisin Xanittiin.

Kipulääke suoneen olikin mukavan rentouttava, mutta diipadaapa säädöt jatkui... traumatologi tulisikin vasta sunnuntaina ja sitten vasta magneettikuvaukseen...eli en päässyt lauantain lennolle senkään puolesta, enkä tiedä miten olisin särkyjen/kipujen kanssa kepeillä/pyörätuolilla asemilla/lennolla pärjännyt. Vakuutusyhtiö oli ymmärtääkseni jossain kohtaa sitä mieltä, että ei voi antaa lupaa magneettikuvaan ja jatkohoitoon ennenkuin ovat tarkistaneet koko potilashistoriani Suomen päässä ja sen pääseevät vasta tekemään ma tai ti.

Xanitin päivystyksessä sanoivat, että sunnuntai aamuna pääsee magneettiin traumatologin käynnin jälkeen.

No traumatologi sitten kävikin tänään sunnuntaina puolilta päivin ja sanoi,

että radiologit ei työskentele sunnuntaisin, joten magneettikuvaus meneekin huomiselle.

Ja jos nyt täältä osastolta lähtisin tänään särkylääkepussin kanssa kämpille vaihteeksi makoilemaan, niin lääkkeet ei ole niin tehokkaita ja polvi olisi kipeämpi ja koko ruljanssi pitäisi aloittaa alusta osastolle sisään kirjauksesta, sydänfilmistä ja verikokeista lähtien.

Joten toivotaan nyt, että magneettikuva huomenna oikeasti onnistuu ja jatkohoito selkiintyy.

Eli epäilynä on tuo nivelkierukan ongelma, joka lukitsee polven siten, että sitä ei saa suoristettua, eikä sillä kärsi astua.

Huone on ihan jees, vaikka se ei olekaan ilta-aurinkoon päin.

Sapuskat vähän mautonta ja kylmää, mutta sitä on ihan riittävästi ja samalla voi katella telkusta vanhaa Indiana Jonesia espanjaksi dubattuna.

Suomeen paluusta ei ole vielä mitn tietoa.

Ajankuluksi vaihteeksi rummikubbia pelattu ahkerasti Teemun ja Jussin kanssa.

Etoshasta Otjiwarongoon

Vierailulla parissa muussa Lodgessa, oli ihan hienoja paikkoja.

Eldorado lodgessa järjestettiin 600 Namibian dollarilla (noin 30 e) tutustumista kissoihin.

Tässä meinasi vähän jänskättää, kun tajusin että ajetaan traktorilla gepardien kanssa samaan aitaukseen.

Mutta ne olikin ihan kilttejä.

Hyeena esitteli hampaitaan aidan takana.

Ilvekset oli vähän arempia.

Leopardi tarkkaili meitä korkeammalta.

Strutsit iltapesulla.

Yksi perhonen oli pahasti läheisriippuvainen.

Tässä kuvassa sitä on vaikea havaita, mutta tuossa olkapäällä tepastelee.

Se alkoholisti meinasi juoda mun kaljan.

Tässä pienessä Outjon kylässä pysähdyttiin pari mennen tullen. Olin ostanut ison pussillisen omenoita kerjääviä lapsia varten. Ja kun muutamalle lapselle niitä ojentelin, niin tuli paikalle aikuisiakin miehiä pyytämään omenoita.