Erilaisia kipuja...



Uudenvuoden aattoilta humpsahti 
mukavasti muksujen kanssa,
tässä naapurien tulituksen 
viimeiset sekunnit.


Nuoret häippäsi bilettään ja
valtuutti minut hakemaan heidät yöllä baarista,
niinpä sain kunnian nousta kolmen aikaan 
lämpimän peiton alta suoraan kylmään autoon...

...ja suhauttaa kaupunkiin...
...vähän jännitin,
että minkäköhän kuntoisia nuoria 
sieltä kyytiin hyppää,
mutta näähän oli kaikki neljä
lähes ihan selvin päin!

Jestas, että nykyajan nuoret 
on sitten fiksua porukkaa 😍

Sitten loppuyön olikin
uni aika kevyttä, 
kurkkuun alkoi sattua jokainen nielaisu,
ne maistuivat
(viinisanastoa lainatakseni)

 kuivilta ja hyökkääviltä.


Uudenvuodenpäivänä nukuttiin 
koko sakki tosi myöhään,
joten aamupalasta oli tehtävä brunssi.

Chili kotiutui Tuuloksesta 
ja jääkarhu lähti Sonjan ja Tonin matkaan.

-----------------------

Seuraavana yönä heräsin siihen, 
että kurkku oli todella kipeä
"toiselta laidalta",
ei pelkästään niellessä,
vaan siis ihan kokoajan, 
kurkkusärky tuntui 

kovalta ja viipyilevältä. 


...ja nielaisut oli "kypsyneet" viimeyöstä...
jokainen niistä oli aikaisempien
(kuivien ja hyökkäävien)
tuntemuksien lisäksi...

...erittäin...

agressiivisia ja teräviä! 

Kauhulla ajattelin,
että huomenna joku ottaa 
viljelynäytteen kurkusta
miten selviän siitä,
kun yököttää jo sen 
pelkän tikun näkeminen!

Muutaman tunnin tuskahiessä
kieriskelyn jälkeen 
mittasin kuumeen, +38,
tajusin, että ei taida olla 
ihan työkykyinen aamulla,
varasin heti yöllä neljän aikaan 
netistä ajan työterveyteen.

Heitin Espanjasta ostetun 
perasetamoli/codeiini tabletin huiviin...


...ja kuinka ollakkaan, 
vajaan puolen tunnin 
päästä kivut hellitti,
fiilis oli yht'äkkiä

odottava, tasapainoinen, 
jalohomeinen ja harmoninen

enkä uskaltanut kylkeä kääntää, 
edes milliä liikahtaa,
ettei se kaikki kipu vaan tule takaisin
ja simahdin yli tunniksi.

-------------------

Tiistaina työterveyslääkäri 
naputteli lamppuaan, 
oli valo ihan himmeä,
koska patterit jo ehtoon puolella, 
kurkkasi kurkkuun ja tuumasi

"Sehän on nielupaise." 

"Kokeillaan antibioottikuurilla (V-PEN 1500)
ja 600 mg buranaa voi ottaa kipuun.

Jos ei auta, niin sitten se vaatii operaatiota. 

Jos turpoo nopeasti lisää, 
eikä henki kulje, 
niin sitten päivystykseen."

Näytin Espanjasta ostettua 
parasetamoli/codeiini laatikkoa
ja sanoin, että 
nämä vei kivun hyvin 
ja sain nukuttua yli tunnin
putkeen aamuyöstä. 

Lääkäri totesi siihen, 
että "Juu noihan on mietoja, 
voit ottaa vaikka kaksikin kerralla
 buranan lisäksi."

Samaan syssyyn kysyin 
toisestakin vaivasta...
...vasemmassa olkapäässä on ollut ongelmaa
noin kolme vuotta, 
kipeytyy tietyistä liikkeistä, 
ainakin puiden pilkkomisesta 
ja tietynlaisesta kurottamisesta 

(ainakin Euroopan tietulli-masiinoille kurottaessa).

Vaikka se ei just nyt ole kipeä, 
niin yritin selittää, 
että viimeksi kun oli ongelma päällä, 
se äityi niin pahaksi, 
että siihen tuli ihan jumalaton särky,
mutta golffista se ei tule onneksi kipeäksi.

Olin kuullut huhuja, 
että pienellä leikkauksella voisi päästä
sellaisesta olkapäävaivasta kokonaan eroon, 
mutta tämä työterveyslääkäri
alkoi ehdottaa työfysioterapiaa,
sanoin että antaa olla, 
palaan asiaan sitten 
kun se taas on kipeä...
jotakin se höpötti ennaltaehkäisystä, 
mutta sanoin, 
että no katotaan sitä joskus myöhemmin,
sillä on mulla kolmaskin asia. 

Pitäisi varmaan ottaa pitkästä aikaa 
joku yleinen verikoe,
viimeksi otettu yli kuusi vuotta sitten.

Siihen hän suostui 
ja neuvoi varmuudenvuoksi
menemään nyt ensin 
pika CRP:hen ja nieluviljelyyn.

Kääk! Nieluviljelyyn!!

Just se toimenpide, 
joka on mulle ihan hirveetä,
joku tulee sohiin tikulla toisen kurkkua!

Pelokkaasti menin viljelyyn 
ja saatiin varmaan vähän jotain
näytettyä otettua, 
vaikka olin ihan kauhuissani.

Pikaviljely oli negatiivinen
ja  CRP 36.

Aloitin antibioottikuurin heti apteekissa.
Sitten takaisin kotiin potemaan...
...kipuihin vedin buranaa 
ja espanjan parasetamolia.


-------------------------

Muksut riehaantui muutaman kerran keskenään, 
alkoi desibelit käymään häiritsevästi korvaan...
mutta minkäs teet, 
kun ei pysty kunnolla edes puhumaan, 
saatikka ääntä korottamaan
oli vaan napsutettava sormia kovempaa 
ja näytettävä vieressä vihaista naamaa,
että saa heidän huomion
ja eleillä kerrottua, että
"OLKAA HILJEMPAA, KIITOS!"

----------------------

Illalla oli ylävatsa jotenkin 
piinaavan särkevän kipeä, 
ajattelin, että nyt sen 
kurkkupöpön joku kiukkuinen sukulainen
on pudonnut kurkusta mahaani 
tai sitten vatsa ei vaan tykkää 
antibiootista eikä särkylääkkeistä.

Olen joskus kuullut,
että ihminen tuntee 
yhden kivun kerrallaan...

...hölynpölyä...

...nyt sattui samaanaikaan 
kurkkuun ja vatsaan...oli

kovaa ja viipyilevää 
sekä hyökkävää että terävää

kipua.


Onneksi kaveri sattui viestitteleen, 
että tarviinko jotain?

"No jos törmäät pariin maitohappobakteeriin, 
niin niitä voisin just nyt tarvita." 


Heti nappasin pari maitohappobakteeria
ja ihan kuin se olisi vähän jopa auttanutkin!

-----------------------------

Olin koittanut etsiä netistä kaiken tiedon
kurkkupaiseesta...tuli tuskahiki ja kylmähiki!

Jos lääkärin mainitsemaan
"operaatioon" joutuu, 
niin sehän on miljoona kertaa
pahempi kuin nieluviljely!!!

Kurkkua puudutetaan  

(ja puudutus ei tehoa kunnolla
tulehtuneeseen kohtaan)

ja sitten etsitään paise
ja sitten jos jollain neulalla
ei saada sitä tyhjennettyä
niin kurkkuun tungetaan
kaikenmaailman puukot, sakset ja sahat!!!

Ja potilasta ei edes nukuteta!!!

Superkamala operaatio nieluviljelykammoiselle!!!

Oli keksittävä jokin keino,
että mahdollinen tuleva operaatio
tehdään jossain syvänukutuksessa!!

Netin mukaan nielurisojen leikkaus 
auttaa sekä toistuviin angiinoihin 
että nielupaiseeseen...

...saisinkohan mitenkään puhuttua 
itselleni jonkun 
nielurisojen päivystysleikkauksen,
koska se tehdään nukutuksessa,
silloin voisivat rauhassa
operoida samalla
mahdollisen nielupaiseeni...

Kurkkasin itse lampun kanssa kurkkuun, 
sen tulehtuneen puolen takana 
pilkisti vitivalkoinen "pallo". 

Jaahas, tuota se työterveyslääkäri 
ei päivällä varmasti nähnyt 
sillä himmeällä lampullaan,
koska nytkin sen näki 
vaan tietystä kulmasta, 
kun sitä muuta turvotusta on edessä.

Aloin pohtia, että sen täytyy olla 
sen kipeän puolen nielurisa,
koska toisella puolella, 
täysin samassa kohtaa,
oli samanlainen "pallo", 
mutta pienempi ja normaalin värinen.

Ajattelin, että hieno homma, 
nyt saan ainakin ajan nielurisaleikkaukseen.
Laitoin kellon soimaan aamulla, 
etten missaa terveyskeskuksen ajanvarausaikaa.

Ja koska kurkku oli niin kipeä, 
että puhuminen tuotti 
koko päivän tuskaa, 
niin kirjoitin vielä myöhään
 illalla Eemelille ohjelapun, 
että jos en pysty 
puhumaan aamulla enää ollenkaan, 
niin Eemelin on soitettava/vastattava 
hoitajan kysymyksiin,
jotta saadaan terppariin aika varattua.

-----------------------------------


Keskiviikko aamuna pystyinkin 
puhumaan ihan hyvin,
heräsin varamaan ajan...

 ...kuvittelin meneväni
terveyskeskuksessa suoraan lääkärille,
mutta ei, ensin hoitajalle...

...kerroin, että eilen työterveydesä
kurkkupaise epäily
ja hän kurkkasi kurkkuun ja näki
sen valkoisen pallon,
jonka olin itse tulkinnut 
tulehtuneeksi nielurisaksi...

...hoitaja kurkkasi kurkkuun...

...kysyin, että näitkö sen valkoisen,
mikähän se mahtaa olla?

Huolestuneen näköinen hoitaja
tuumasi, että "Juu, se on just se paise."

...sitten ajattelin, että jos se paise 
on todellakin noin helpossa kohtaa, 
niin voin "operoida" sen vaikka itse!

...terveyskeskuslääkäri kutsui sisään...

...kerroin taustat...ja hän hekotteli, että
noh...katsotaan, 
onko siellä edes mitään paisetta...

...katsoi ja totesi, että on siellä jotain juu,
mutta se valkoinen mikä näkyy
ei ainakaan ole paise...se
vaikuttaa ihan tavalliselta 
virusperäiseltä nielurisatulehdukselta.

Sanoin, että no eikös nuo nielurisat
voisi samantien leikata pois
päivystysleikkauksena,
jos kerran tulehtunut?

Huonosti "kuunteleva" lääkäri tuumasi,
että leikkaukseen ei vielä yhdellä
angiinalla pääse, 
tarvii olla useampi angiina
ja muutakin vaivaa...

...ei auttanut ininä 
"Kyllä kuorsaan kovasti 
ja hengityskin haisee pahalle"...

...kysyi vaan "Tarviinko sairaslomalappua?"

Koitin nopeasti vastata...
"En tarvii, sain sen jo eilen työterveydestä,
mutta nää "espanjanlääkkeet" alkaa loppumaan,
voisinko saada lisää tällaisia ja jonkun
pika CRP:n vois vielä ottaa?"

"No jos eilen on CRP ollut 36, 
niin sekin viittaa virusperäiseen 
tulehdukseen...käy labrassa
uudestaan loppuviikosta 
ja mitään niin vahvaa, 
että codeiinia sisältää
 (muuttuu maksassa morfiiniksi)
ei vielä tässä kohtaa tarvita,
mutta pelkkää parasetamolia 
voin reseptin kirjoittaa."

...No pääasia, että paisetta ei ehkä olekkaan,
käviin hakeen apteekista Parasetamolit
ja kurkkuun auttavaa pastillia...

...olotila vaihteli, mutta aika-ajoin
vatsassa alkoi olla enemmän
kipua kun kurkussa...

----------------------

Torstaina tajusin,
että vatsakivut johtui varmaankin siitä,
että antibiootit oli sotkenut vatsan normaali-elämän...

...ja jos syön antibioottia nyt virusperäiseen angiinaan,
johon antibiootit ei edes auta,
niin eihän tässä ole mitään järkeä...

...soitin asiasta terveyskeskuksen hoitajalle
ja sovittiin, että voin lopettaa
kuurin kesken...paitsi justiin ennen puhelua
olin ehtinyt ottaan vielä yhen antibiootin...

...torstai meni sitten kärvistellessä...

...mistään ei tullut "mitään", mutta...

...oli kovaa ja viipyilevää 
ylä- ja koko-vatsasärkyä...
...hyökkäviä alavatsa kouristuksia...
...ja kurkussakin oli edelleen tuntemuksia...

...otin yhden vatsaystävällisen
grammasen parasetamolin,
sitten vasta ylämaha olikin kipee,
mutta kurkkukipu heikkeni hetkeksi.

Illalla söin yhden karjalanpiirakan, 
niin sekin sattui mahaan!

Mitä ihmettä, kaikki sattuu nyt mahaan!??

Tipattoman tammikuun kyllä hikisesti 
vielä ymmärrän, 

mutta sapuskaton tammikuu 
menee jo yli hilseen!!!


----------------------------------

Perjantaina raahauduin taas
terveyskeskukseen...labran jonoon...
...kesti ja kesti...
...meinasin nukahtaa odotusaulan
tuoliin ihan väkisin,
vaikka koitin selailla kännykästä
tuoreimpia uutisia yms...

...lopulta raskaasti haukotellen pääsin
verikokeeseen...

...spontaanisti tuli mieleen
kysyä näytteenottajalta...

"Mittaisitko samalla veren rautapitoisuuden?"

"Jos sitä ei näy lähetteessä..."

"No ei varmaan näy, unohdetaan se.
Otetaan nyt vaan ne mitkä lähetteessä näkyy."

....olin jo muutenkin ajatellut,
että tää verikoe on ihan turha,
koska kuumetta ei ole varmaankaan ollut,
melko skarppi fiilis...
...jos kaamosväsymystä ei lasketa.

Poikkesin samalla apteekissa hakemassa
vähän lisää lääkkeitä vatsaan....


...jos kohta ei suolisto toimi.
niin ei sitten koskaan.


--------------------------

Sitten tuli kaivertava siskoni Jaana   


 ja ihan uusi pieni tuttavuus,
Prinssi Jackson kylään...

...vähän jänskätti, että
kuinka meidän Chili ja pieni Jackson
tulee juttuun...

(Jackson on siis niin pieni ötökkä, 
että melkein tarviin rillit, että näen sen)

...tosi hyvin Chili otti 
uuden koiranpennun vastaan,
vaikka aluksi pelkäsi tätä pientä,
niin että tärisi...

...mutta onneksi
pienellä Jacksonilla on ISO ego...




...rimpautin välissä terppariin...
...jaahas, perjantain CRP:n tulos 
olikin yllättäen 90.
Mitenköhän se on mahdollista,
kun ei juurikaan enää satu mihinkään,
ehkä tulos tulee viiveellä
ja tää tulos on joku eilisen fiiliksistä.

Sovittiin hoitajan kanssa,
että lähden päivystykseen,
jos olotila heikkenee...

...olo alkoi onneksi parantua...

...päivällä oli vielä perus-sairastupa...
...muksuja, sisko ja haukkuja...

...vain yhden puolikkaan Buranan
 joutui illalla ottaan...


------------------

Lauantaina tuli vaan 
enään yksi takapakki...

...yht'äkkiä päivällä
särki taas mahaan...

(kurkkukipua ei enää edes muista)

...eikä pystynyt tekeen mitään
muutakuin käpertyä kyljelleen
liikkumatta peiton alle...

Illalla olo oli jo niin loistava
suorastaan...

...rehellisen vivahteikas ja täyteläinen...

...otin vielä terästetyn kaakaon...
...fiilis vaan parani...
...olo oli jo...

luonteikas, kupliva ja eloisa!


-----------------------


Tänään ei ollut kurkku enää
lähes yhtään kipeä,
eikä vatsassakaan
ole enää muutakun vähän 

kuplivaa ilmaa...

...vain yksi takapakki tähän mennessä, 
kuume nousi päivällä,
kropan särky tuntui 
tunnin tai pari melkein

homeisen paahteiselta...


...oli lopulta pakko ottaa Burana,
  jota kuume alkoi suht kiltisti totella.

Jos lämpötilat pysyy huomiseen asti stabiilina,
niin kai se on yritettävä herätä duuniin aamulla.















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Blogitekstisuositus

Krabi, Surat Thani, Hua Hin ja Bangkok

Lento Tukholmaan Ensimmäinen lento Tukholmaan  lähti niin pahasti myöhässä,  että alkoi jännittämään  ehditäänkö Thaimaan  ja...